Valostore
Pohjoismaiden #1 Suurin Valokauppa

Tilaukset: 075 328 5820 (09-16)

Myymälä auki: Ma-Pe 9-20, La 10-16

Työkoneiden valaistus

Erilaisten koneiden ja raskaan kaluston valaisusta puhuttaessa tarkoitetaan yleisimmin nk. työvaloja, jolla koneen lähi-/työskentelyalue saadaan valaistua, mutta samaan kategoriaan kuuluvat myös esim. pidemmällä kantamalla, erityisesti tieliikenteeseen ja nopeammassa vauhdissa tapahtuvaan työhön tarkoitetut lisävalot sekä erilaiset varoitusvalot, joilla varmistutaan koneen näkyvyydestä ja huomatuksi tulemisesti. Valoja valittaessa onkin tärkeää miettiä, mikä osa-alue kaipaa parannusta (vai puhutaanko kenties kokonaisvaltaisesta valaistuksen parantamisesta), jotta valaisimet voidaan valita kuhunkin tehtävään oikein. Laajalla valokeilalla varustettu työvalo ei toimi silloin, kun valoa tarvitaan pitkälle eteen esim. maanteitä aurattaessa, eikä tehokas, pitkäkantoinen lisävalo taas valaise ajoneuvon sivustaa parhaalla mahdollisella tavalla ahtaammissa paikoissa.

Koska työkoneita ja raskasta kalustoa käytetään monesti hämärään aikaan, esim. aikaisin aamulla tai pitkälle iltaan, on riittävä valaistus tärkeää sekä ajoneuvon kuljettajan työmukavuuden, vireyden ja työtehon että yleisen turvallisuuden vuoksi, sillä riittävä valaistus auttaa vaaratekijöiden havaitsemisessa. Asianmukainen valaistus voi auttaa parantamaan näkyvyyttä ja vähentämään onnettomuus- tai loukkaantumisriskiä.

Tärkeimmät huomioitavat asiat valaistuksessa

  • Riittävä määrä valoja, liian kanssa pärjää mutta liian himmeä valaistus ärsyttää ja rasittaa silmiä
  • Valojen sijoitus: ylhäältä helpompi suunnata, mutta alhaalta ei häikäise esim. lumisateessa
  • Työalueen valaisu laajasti ja tasaisesti
  • Optimaalinen värisävy nk. neutraali, 5000K
  • Leveäkeilaiset valot lähialueille, kapealla keilalla kauemmaksi
  • Älä unohda huomio- ja varoitusvalaistusta!

Työvalot

Valikoimastamme löytyy työvalot jokaiseen tarpeeseen ja joskus vaihtoehtojen määrä saattaa jopa sekoittaa päätä. Koneen nk. työvalaistusta mietittäessä ja valittaessa tulee ottaa huomioon se, millaiseen työhön ja millaisissa olosuhteissa valoja käytetään. Mitä vaativammissa työtehtävissä kone toimii, sitä enemmän valoa tarvitaan. Lisäksi toki nopeus ja työstöalueen laajuus kasvattavat valon tarvetta: pienoiskaivurissa valaistusta tarvitaan yleensä max. 10 metrin päähän, kun taas traktoreissa tarve vaihtelee suuresti ja monesti tilanne vaatii jopa satojen metrien näkyvyyttä.

Valokeilan laajuus ja tasaisuus, valon värisävy ja valon riittävä määrä vaikuttavat kaikki siihen, kuinka miellyttävää työvalojen loisteessa on työskennellä. Laajasti ja tasaisesti valaistu työalue optimaalisella n. 5000K värisävyllä ja riittävällä valon määrällä varmistaa, ettei työtahti hidastu eivätkä silmät väsy edes syksyn sadekeleillä. Lisäksi suurimmasta osasta työvalojamme löytyy vaihtoehdot sekä leveällä, että kapealla keilalla. Leveäkeilaiset valaisimet sopivat hyvin koneen lähialueiden valaisuun ja varmistavat katveettoman valaisun. Kapeakeilaisilla valoilla sen sijaan saadaan valaistukselle kantamaa tilanteisiin ja koneisiin, joissa kantamaa tarvitaan.

Tehon ja keilan lisäksi valon valinnassa kannattaa huomioda asennuspaikan asettamat vaatimukset. Valon koko voi rajoittaa sen asennuspaikkaa joissain tapauksissa, mutta ennen kaikkea kannattaa miettiä, millaiselle rasitukselle valot joutuvat. Mikäli valot asennetaan alas ja ne ovat jatkuvasti kuran, lentävien kivien ja raapivien oksien armoilla, on esim. Pureluxin HD-sarja äärimmäisen lujan rungon ja IP69K-suojausluokituksen ansiosta oikea valinta. HD-sarja on kehitetty mm. kaivoksille ja muuhun vaativaan työkäyttöön. Sarjasta löytyy useita eri kokoja ja tehoja, ja esim. Square HD 60W ja Square HD 90W ovat olleet nimenomaan työkoneiden valaistuksessa erittäin suosittuja.

Valojen määrä ja teho määräytyy sen mukaan, millaisen koneen valaistusta ollaan rakentamassa ja millaisia työtehtäviä sillä hoidetaan. Päätyöalueelle, esim. kaivinkoneen etupuolelle valoja kannattaa sijoittaa riittävästi, jotta koko työalue saadaan valaistua riiittävällä tasolla. Sopiva valaisu saavutetaan esimerkiksi 4-8 kappaleella 60-120W valoja ja lisäksi puomiin kannattaa asentaa 1-3 valoa valaisemaan kauhaa ja kauhan taakse. Lisäksi sivuille kannattaa sijoittaa 1-2 valaisinta per kylki, jottei pimeitä kulmia jää. Enemmänkin valoja voidaan toki laittaa, sillä valoa ei käytännössä voi olla liikaa, varsinkaan syksyisin kun märkä, tumma maa "imee" valon tehokkaasti itseensä.

Taaksepäin valaisevia valoja mietittäessä voidaan miettiä, tarviiko valoilla nähdä ainoastaan peruuttaa vai käytetäänkö myös koneen takana esim. kylvökonetta tai takalanaa. Peruutukseen ja huomiovaloksi riittää hyvin jopa yksittäinen pienempitehoinen valaisin, mutta mikäli myös takapuolella työskennellään (esim. traktorit), kannattaa valojen määrä mitoittaa siten, etteivät silmät väsy pidemmässäkään työrupeamassa. Määrää mietittäessä yleensä muutama hieman pienempitehoinen valaisin on parempi ratkaisu kuin yksi mahdollisimman tehokas, sillä useammalla valolla pelattaessa valot voidaan suunnata tarkemmin haluttuun suuntaan ja laajentaa näin valaisualuetta.

Lisävalot

Työvalojen lisäksi monissa koneissa ja varsinkin raskaassa kuljetuskalustossa myös ajovalot kaipaavat osaltaan parannusta. Työvaloilla saadaan nätisti valaistua lähialueet ja esim. lavetin kyljet ja takapuoli, mutta kun eteen päin kaivataan pitkää kantamaa ja liikenteeseen optimoitua valokeilaa, on nk. lisäkaukovalo yleensä järkevämpi valinta. Lisävaloja löytyy sekä nykyään erittäin suosittuina paneelimalleina, että pyöreinä versioina. Asennuspaikasta riippuen kannattaa valinnassa huomioida sekä valon fyysinen koko ja runko (paneeli vai pyöreä) että valokeila: mikäli valaisin halutaan asentaa alas, tulisi valokeilan olla mielummin matalan puoleinen jottei valo jää liikaa ajoneuvon eteen tiehen. Vastaavasti katolle asennettuna taas saadaan korkeampi valokeila suunnattua paremmin, jolloin koko tie saadaan valaistua.

Erilaisissa työkoneissa paneelimalliset valot ovat nousseet selkeästi suosituimmiksi ratkaisuiksi. Osaltaan tähän vaikuttaa rungon mataluus, jolloin esim. katolle asennettu valaisin ei nouse juuri kattolinjaa ylemmäksi. Monesti paneelimallinen valo saadaan myös sopimaan nätisti ulkonäön puolesta yhteen esim. varoitusvalopaneelin kanssa. Suosituimpia malleja työkoneissa ja raskaassa kalustossa kattoasennuksiin ovat olleet supertehokas Panther-sarjan S1050 sekä hieman kaareva Black Boost S1070, joissa valokeila toimii erinomaisesti katolle asennettuna. Alemmaksi asennettuna taas uusi Curve C790 toimii matalan keilansa ansiosta äärimmäisen hyvin.

Pyöreiden valojen osalta suosituimpia ovat olleet 9", eli n. 220-230 mm halkaisijaltaan olevat valot. Lämmitetyllä linssillä ja erinomaisella teholla ja valokuviolla varustettu Heat 9200 on lunastanut paikkansa raskaan kuljetuskaluston lisäksi monissa työkoneissa työvalojen lisänä, joissa valolta tarvitaan pidempää kantamaa.

Varoitusvalot

Oman näkemisen lisäksi äärimmäisen tärkeässä roolissa turvallisuuden kannalta työkoneissa on se, että ajoneuvo myös huomataan varsinkin liikenteen tai asutuksen seassa työskenneltäessä. Työvalot toki kiinnittävät osaltaan huomiota, mutta kuten jo lakikin velvoittaa, tulee työmaasta varoittaa ja ilmoittaa riittävän selkeästi. Tätä varten löytyy markkinoilta (ja Valostoren valikoimasta) todella kattava määrä erilaisia varoitusvaloja ja varoitusvilkkuja, pienistä tasovilkuista valtaviin kattoasennettaviin varoitusvalopaneeleihin.

Jo pienillä, esim. puskuriin, rakenteisiin tai katteisiin upotettavilla tasovilkuilla parannetaan ajoneuvon tai työkoneen näkyvyyttä merkittävästi. Toisaalta, mitä korkeammalle valo saadaan sijoitettua, sitä paremmin ja kauemmaksi se toki näkyy. Nykyään koneissa ja kuljetuskalustossa käytetäänkin enenevissä määrin katolle asennettavia paneelimallisia varoitusvaloja, joilla saadaan varoistusvalaistus hoidettua 360° koneen ympärille. Paneelin pituus riippuu katon leveydestä, ja sekannattaa mitottaa siten, että paneeli tulee mahdollisimman lähelle katon reunoja. Mitä lähemmäs reunaa valo saadaan tuotua, sitä lähempää ajoneuvoa se vielä nähdään. Majakkapaneeleita löytyy jopa lähes 1400 mm pitkinä: Purelux Flash 1400. Toki sopivin varoitusvalo riippuu täysin kohteesta ja osaltaan hieman omistajan mielipiteestäkin, eikä yksittäistä oikeaa ratkaisua tähänkään ole. Tärkeintä on, että koneista löytyy riittävä varoitusvalaistus, jotta se tulee varmasti huomatuksi.

Valojen sijoitus ja ohjaus

Valojen sijoitusta koneen runkoon nähden kannattaa miettiä huolella, jotta investoiduista valoista saadaan paras mahdollinen hyöty irti. Lähes aina työkoneissa valoa tulisi olla niin eteen, taakse kuin sivuillekin, jotta koneesta voidaan nähdä joka suuntaan ja jotta kone havaitaan joka suunnasta. Mitä korkeammalle valot saadaan asennettua, sitä paremmin niillä saadaan valaistua koneen ympäristö ja esim. lisävalo saadaan suunnattua katolta paremmin kuin alhaalta. Katolta tuleva valaistus kantaa myös esim. tien penkkojen yli ja valaisee myös ojan penkat ja pohjat. Kovassa lumisateessa tai aurattaessa, kun lumi pölisee, tehokkaat kattovalot voivat kuitenkin häikäistä myös koneen käyttäjää, jolloin matalalle, auran lähettyville sijoitetut valaisimet toimivat huomattavasti paremmin. Kaivinkoneessa taas on tärkeää sijoittaa valaisimia myös puomiin, jotta esim. syvälle monttuun kaivettaessa saadaan valoa montun pohjalle sekä kauhan taakse.

Eri sijoituspaikkojen plussat ja miinukset

Korkealla (hytin katto)

+ Helppo suunnattavuus, laaja valaisu myös koneen lähelle
+ Ei luo varjoja esteiden taakse
+ Valaistus myös esteiden taakse, esim. penkat
+ Kauhat tai muut lisävarusteet ei rajoita valaisua
+ Ei niin pahasti olosuhteiden armoilla kuin matalalla olevat valot

- Mahdollinen häikäisy lumisateella/pölyssä
- Varjot esim. konepeitosta (toisaalta helppo ratkaista sijoittamalla lisävalaisin alemmaksi)

Matalalla

+ Helppo asentaa
+ Lumisateella tai esim. lumipölyssä ei häikäise yhtä pahasti silmille kuin katolta tuleva valo
+ Täydentää erinomaisesti kattovalaistusta

- Heikompi suunnattavuus kuin ylempää
- Ei valaise esteiden taakse, luo varjoja
- Alttiimpi kiveniskuille ja muille fyysisille elementeille

Kauhassa / Puomissa

+ Valo juuri siellä, missä työnteko tapahtuu
+ Saadaan eliminoitua varjot ja valaistua esim. kauhan taakse

- Alttiina kolhuille ja iskuille
- Ei riitä yksinään, vaatii yleisvalaistusta kaveriksi

Kuten nähdään, ei paras mahdollinen valaistus onnistu vain yhteen paikkaan sijoitetuilla valaisimilla, vaan valoja olisi hyvä sijoittaa sekä katolle, että matalammalle runkoon sekä koneesta riippuen myös esim. puomiin tai kauhan runoon. Lisäksi valot olisi hyvä kytkeä erilaisiin ryhmiin esim. sijoituspaikan mukaan, jotta esim. kattovalot saadaan haluttaessa pois päältä. Irrallisten kytkinten ohella valikoimastamme löytyvä Pureluxin Multi-Switch Panel sopii loistavasti työvalojen sekä esim. myöhemmin esiin tulevien varoitusvalojen ohjaukseen. Samalla kytkentäpaneelilla voidaan ohjata jopa kahdeksaa eri valoryhmää, eli sen taakse saadaan kytkettyä laajatkin kokonaisuudet.

Erikoisvalot

"Perinteisten" työ-, lisä- ja varoitusvalojen lisäksi markkinoille on viime vuosina tullut yhä enemmän ja enemmän erilaisia erikoisvalojakin. Osassa valoista saadaan esim. työ- ja varoitusvalo yhdistettyä samaan valaisimeen Purelux MF320 ja MF24. Myös lisävalon ja varoitusvalojen yhdistelmiä löytyy: Flash S560. Näin koneisiin tai kevyempään kalustoon ei tarvitse erikseen hankkia molempia valoja, vaan yhdellä valaisimella saadaan hoidettua molemmat tarpeet.

Lämmitetyt linssit ovat yleistyneet jo lisävalopuolella, ja Pureluxin esittelemät Heat 9200 ja Heat S530 mallit ovat uraauurtavasti markkinoiden ensimmäiset lisävalot, joissa lämmitys voidaan kytkeä erikseen päälle. Näin linssi saadaan sulatettua esim. aurauskäytössä kertyneestä lumipölystä jo ennen kuin valolle on tarvetta. Tarpeen tullessa valo on täysin sula ja valoteho saadaan heti käyttöön. Samaa tekniikkaa tullaan luultavasti ja toivottavasti näkemään myös työvalopuolella, jossa sillä on varmasti talviaikaan tarvetta: lavetin alla olevat sivu- ja peruutusvalot sekä aura-autoissa ja traktoreissa pölyävä lumi kertyy mukavasti valoihin ja pahimmillaan estää niiden käytön jopa täysin.

Vaarallisten aineiden kuljetuksessa käytettävä kalusto saattaa myös vaatia erikseen tähän käyttöön hyväksytyt valaisimet. Valostoren valikoima kattaa myös nämä valaisimet: ADR-valot. Lisäksi valikoimastamme löytyy esim. nk. auravalot, jossa samassa valossa on (lämmitetyn linssin takana) pitkät ja lyhyet valot sekä suuntavilkut: Strands HI-LO Snow Plow Lamp.

Vaivatonta ostamista

Voit maksaa verkkomaksulla, MobilePayllä, yleisimmillä luottokorteilla tai laskulla. Yrityksille toimitamme myös laskulla. Toimituskulut ovat kirjeellä 2,95 € ja paketeilla alk. 5,49 €. Toimitamme paketteja myös suoraan kotiin ja työpaikalle!

1 - 2 päivän pikatoimitus

Vakituinen henkilökuntamme käsittelee tilauksia koko ajan. Ark. klo 13 mennessä jätetyt tilaukset lähtevät Turun varastoltamme yleensä jo samana päivänä ja vastaanotat tuotteesi 1-2 vrk kuluttua.

100% tyytyväisyystakuu

Tilaa nyt ja tutustu rauhassa kotona tai työpaikalla, aidossa käyttöympäristössä. Voit palauttaa tai vaihtaa ilmaiseksi ilman selittelyjä. Rahat takaisin -tyytyväisyystakuu on voimassa 30 päivää ostoksesta. Turvallista ja huoletonta ostamista parhaimmillaan!

Valostore

SUURIN JA HALVIN VALOKAUPPA POHJOISMAISSA

Valaisimet ja niihin littyvät varusteet kehittyvät jatkuvasti - niin myös tuotevalikoimamme. VALOSTORE-verkkokaupasta löydät aina markkinoiden tehokkaimmat lisävalot, otsalamput, työvalot ja taskulamput ja parhaat varusteet. Valostorella on oma valonmittauslaboratorio ja ilmoitamme valaisimien todelliset valotehot ja muut suorituskykyyn liittyvät arvot. Tervetuloa ostoksille VALOSTORE-verkkokauppaan!

VALOSTORE.FI TARJOAA

  • Valaisinalan parhaat tuotemerkit
  • Joustavan tyytyväisyystakuun
  • Ilmaisen 30 vrk palautusoikeuden
  • Turvalliset maksutavat
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Edulliset toimitukset alk. 2,95 €
  • Ilmaisen toimituksen yli 140€ tilauksiin
  • Huom! "Noutopistetoimitus"

VERKKOKAUPAN TAKANA

Handshake Finland Oy
Y: 2304112-0 alv. rek.
Alasintie 9, 90400 Oulu
Tilaukset 9-16: 075 328 5820

Yhteystiedot

VALOSTORE MYYMÄLÄ

Myymälämme sijaitsee Oulussa. Lähes kaikki verkkokaupan tuotteet ovat esillä ja vapaasti kokeiltavissa. Tervetuloa jutuille sekä valaiseville lamppukaupoille!

Katso lisätietoja

LIITY SISÄPIIRIIN JA HYÖDY!

Saat ilmoituksia merkittävistä uutuuksista, tuotteiden käyttövinkkejä, erikoistarjouksia ym. sähköpostiin parin viikon välein enimmäkseen syyskaudella. Listalta voi erota koska vain.

Korkein luottoluokitus

Kauppalehden Menestyjä 2012-2022

Kaikki tarjoamamme Matkahuollon kuljetukset ovat hiilineutraaleja

Yrityksemme täyttää tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet (Vastuu Group)