ADR-hyväksynnällä varustettu kaksipuolinen huomiovalo, jonka mukana toimitetaan kätevä kumikiinnike. Valo voidaan asentaa ajoneuvon kylkeen siten, että punainen valo osoittaa taakse ja valkoinen eteen. Sopii 12V- ja 24V-jännitteeseen.
Saatavuus ei tiedossa
ADR-hyväksynnällä varustettu kaksipuolinen huomiovalo, jonka mukana toimitetaan kätevä kumikiinnike. Valo voidaan asentaa ajoneuvon kylkeen siten, että punainen valo osoittaa taakse ja valkoinen eteen. Sopii 12V- ja 24V-jännitteeseen.
Strands Viking Valkoinen/Punainen on nimensä mukaisesti sekä punaisella että valkoisella valolla varustettu huomio-/äärivalo, joka soveltuu erityisesti raskaan kaluston tarpeisiin. Valo asennetaan ajoneuvoon kätevällä kumikiinnikkeellä, jonka avulla valaisin saadaan asemoitua siten, että punainen valo osoittaa taaksepäin, ja valkoinen valo puolestaan eteenpäin. Valo voidaan asentaa esimerkiksi rekan kylkeen osoittamaan ajoneuvon kulkusuuntaa muille sekä avittamaan kuljettajaa hahmottamaan oman ajoneuvon kylkilinjat paremmin. Valaisimella on ADR-hyväksyntä, eli sitä voidaan käyttää myös vaarallisia aineita kuljettavissa ajoneuvoissa. Valaisin voidaan asentaa sekä 12V- että 24V-järjestelmiin, ja virtajohdossa valmiiksi oleva DT-2-liitin helpottaa asennusta.
Voit maksaa verkkomaksulla, MobilePayllä, yleisimmillä luottokorteilla tai laskulla. Yrityksille toimitamme myös laskulla. Toimituskulut ovat kirjeellä 2,95 € ja paketeilla alk. 5,49 €. Toimitamme paketteja myös suoraan kotiin ja työpaikalle!
Vakituinen henkilökuntamme käsittelee tilauksia koko ajan. Ark. klo 13 mennessä jätetyt tilaukset lähtevät Turun varastoltamme yleensä jo samana päivänä ja vastaanotat tuotteesi 1-2 vrk kuluttua.
Tilaa nyt ja tutustu rauhassa kotona tai työpaikalla, aidossa käyttöympäristössä. Voit palauttaa tai vaihtaa ilmaiseksi ilman selittelyjä. Rahat takaisin -tyytyväisyystakuu on voimassa 30 päivää ostoksesta. Turvallista ja huoletonta ostamista parhaimmillaan!
SUURIN JA HALVIN VALOKAUPPA POHJOISMAISSA
Valaisimet ja niihin littyvät varusteet kehittyvät jatkuvasti - niin myös tuotevalikoimamme. VALOSTORE-verkkokaupasta löydät aina markkinoiden tehokkaimmat lisävalot, otsalamput, työvalot ja taskulamput ja parhaat varusteet. Valostorella on oma valonmittauslaboratorio ja ilmoitamme valaisimien todelliset valotehot ja muut suorituskykyyn liittyvät arvot. Tervetuloa ostoksille VALOSTORE-verkkokauppaan!
VALOSTORE.FI TARJOAA
ASIAKASPALVELU
VERKKOKAUPAN TAKANA
Handshake Finland Oy
Y: 2304112-0 alv. rek.
Alasintie 9, 90400 Oulu
Tilaukset 9-18: 075 328 5820
VALOSTORE MYYMÄLÄ
Myymälämme sijaitsee Oulussa. Lähes kaikki verkkokaupan tuotteet ovat esillä ja vapaasti kokeiltavissa. Tervetuloa jutuille sekä valaiseville lamppukaupoille!
LIITY SISÄPIIRIIN JA HYÖDY!
Saat ilmoituksia merkittävistä uutuuksista, tuotteiden käyttövinkkejä, erikoistarjouksia ym. sähköpostiin parin viikon välein enimmäkseen syyskaudella. Listalta voi erota koska vain.
Korkein luottoluokitus
Kauppalehden Menestyjä 2012-2022
Kaikki tarjoamamme Matkahuollon kuljetukset ovat hiilineutraaleja
Yrityksemme täyttää tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet (Vastuu Group)