Valostore
Pohjoismaiden #1 Suurin Valokauppa

Tilaukset: 075 328 5820 (09-16)

Myymälä auki: Ma-Pe 9-20, La 10-16

Kypärävalo by Taskulamput.fi

Viime syksyn ja kuluvan talven aikana meiltä tiedusteltiin toistuvasti ns. kypärään kiinnitettävistä kypärävaloista. Kyselijöinä oli pääasiassa enduro- ja crossimiehiä mutta myös joitakin työmiehiä, jotka eivät pysty käyttämään tavallista otsalamppua sen vuoksi, että työmailla pitää käyttää turvakypärää. Selvittelimme asiaa ja totesimme, ettei simppelisti toteutettuja, tehokkaita, järkevän hintaluokan ratkaisuja ollut tarjolla joten päätimme tehdä sellaisen itse.

Kypärävalo Pro P7Olimme kuulleet, että moottoriurheilijat olivat menestyksellisesti kiinnittäneet Biker Pro P7 -polkupyörän lamppua kypäriinsä mm. Biker-kiinnityshihnalla. Ratkaisuhan on ihan toimiva, mutta ajattelimme viedä toteutusta kiinnityksen osalta hieman pidemmälle.

Kypärävalon toteutus:

Jalusta valaisimelle löytyi luontevasti otsalamppu Navigator Pro P7:n otsapannasta. Jalusta on itseasiassa kuin tehty kiinnitettäväksi esim. kypärään. Sovittelime jalustaa kypärän tasaiselle osalle mutta ajattelimme, että parempi paikka valaisimelle olisi kypärän lipassa. Demo-kypärämme lipassa oli ikävä taite, jonka ensin ajattelimme vaikuttavan asennusta mutta sitten ratkaisimme asian seuraavasti:

Kypärävalon jalustaKuumailmapuhaltimella kuumensimme jalustaa niin kauan, että se alkoi muuttumaan vanukkaaksi. Tässä vaiheessa lopetimme kuumentamisen ja painoimme jalustan kiinni lippaan, josta seurasi se, että jalusta muovautui täydellisesti lipan taitoksen mukaisesti ennen kovettumistaan.

Demo-kypärän valaisinjalustan kiinnitykseen käytimme vahvaa kaksipuolista teippiä. Kiinnitystä olisi ollut helppo vahvistaa joko pop-niitein tai vaikka parilla pultilla ja mutterilla mutta emme nähneet tätä tarpeelliseksi. Valaisin pysyi paikoillaan hyvin pelkällä teipilläkin.

Valaisimen johtoa varten kypärään hankittiin kaksi erilaista johtopidikettä. Pidikkeissä oli vahva teippi valmiina, joten niiden asettaminen kypärän pintaan kävi käden käänteessä. Päällä oleva 1. pidikettä asennettaessa huomioitiin lipan mahdollinen säätäminen, joka toimii myös valon pikasäätönä. Kypärän niska-osaan liimattiin toisen pidike, joka pitää johdon paikoillaan ja toimii samalla vedonpoistajana.

Projektin yhteenveto:

Kypärävalo-projekti oli vaikeusasteeltaan erittäin helppo ja sitä voikin suositella jokaiselle, joka tarvitsee harrastuksissaan tai työssään sekä kypärää, että valoa. Edellä kuvatuilla menetelmillä ja tarvikkeilla valaisin on mahdollista asentaa kypärään kuin kypärään.

Kypärävalo

 

Huom! Offroad-lehti testasi kypärävalon 1/2012 (s. 78). Lue juttu täältä!

 

=> Lumilight Helmet 1400 on uusi, vieläkin tehokkaampi kypärävalo. Tutustu!


Vaivatonta ostamista

Voit maksaa verkkomaksulla, MobilePayllä, yleisimmillä luottokorteilla tai laskulla. Yrityksille toimitamme myös laskulla. Toimituskulut ovat kirjeellä 2,95 € ja paketeilla alk. 5,49 €. Toimitamme paketteja myös suoraan kotiin ja työpaikalle!

1 - 2 päivän pikatoimitus

Vakituinen henkilökuntamme käsittelee tilauksia koko ajan. Ark. klo 13 mennessä jätetyt tilaukset lähtevät Turun varastoltamme yleensä jo samana päivänä ja vastaanotat tuotteesi 1-2 vrk kuluttua.

100% tyytyväisyystakuu

Tilaa nyt ja tutustu rauhassa kotona tai työpaikalla, aidossa käyttöympäristössä. Voit palauttaa tai vaihtaa ilmaiseksi ilman selittelyjä. Rahat takaisin -tyytyväisyystakuu on voimassa 30 päivää ostoksesta. Turvallista ja huoletonta ostamista parhaimmillaan!

Valostore

SUURIN JA HALVIN VALOKAUPPA POHJOISMAISSA

Valaisimet ja niihin littyvät varusteet kehittyvät jatkuvasti - niin myös tuotevalikoimamme. VALOSTORE-verkkokaupasta löydät aina markkinoiden tehokkaimmat lisävalot, otsalamput, työvalot ja taskulamput ja parhaat varusteet. Valostorella on oma valonmittauslaboratorio ja ilmoitamme valaisimien todelliset valotehot ja muut suorituskykyyn liittyvät arvot. Tervetuloa ostoksille VALOSTORE-verkkokauppaan!

VALOSTORE.FI TARJOAA

  • Valaisinalan parhaat tuotemerkit
  • Joustavan tyytyväisyystakuun
  • Ilmaisen 30 vrk palautusoikeuden
  • Turvalliset maksutavat
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Edulliset toimitukset alk. 2,95 €
  • Ilmaisen toimituksen yli 140€ tilauksiin
  • Huom! "Noutopistetoimitus"

VERKKOKAUPAN TAKANA

Handshake Finland Oy
Y: 2304112-0 alv. rek.
Alasintie 9, 90400 Oulu
Tilaukset 9-16: 075 328 5820

Yhteystiedot

VALOSTORE MYYMÄLÄ

Myymälämme sijaitsee Oulussa. Lähes kaikki verkkokaupan tuotteet ovat esillä ja vapaasti kokeiltavissa. Tervetuloa jutuille sekä valaiseville lamppukaupoille!

Katso lisätietoja

LIITY SISÄPIIRIIN JA HYÖDY!

Saat ilmoituksia merkittävistä uutuuksista, tuotteiden käyttövinkkejä, erikoistarjouksia ym. sähköpostiin parin viikon välein enimmäkseen syyskaudella. Listalta voi erota koska vain.

Korkein luottoluokitus

Kauppalehden Menestyjä 2012-2022

Kaikki tarjoamamme Matkahuollon kuljetukset ovat hiilineutraaleja

Yrityksemme täyttää tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet (Vastuu Group)