Valostore
Pohjoismaiden #1 Suurin Valokauppa

Tilaukset: 075 328 5820 (09-16)

Myymälä auki: Ma-Pe 9-20, La 10-16

Käyttötarkoitus ratkaisee valaisimen koon

Oikea taskulamppu löytyy käyttötarkoituksen mukaan.

Lienee sanomattakin selvää, että meidän kaikkien tavoitteena on löytää käyttöömme kaikin puolin mahdollisimman hyvä käsivalaisin. Vaikka lamppu tarvikkeineen onkin hankintana pieni, sen käyttöikä on kohtalaisen pitkä ja juuri siitä syystä on suositeltavaa ostaa kerralla sellainen valaisin mitä ei tarvitse heti olla vaihtamassa parempaan.

Valikoimastamme on mahdollista hakea sopivanlaista valaisinta käyttötarkoituksen mukaan. Tutustu käyttötarkoitushakuun!

"Ensimmäisenä tulee miettiä, minkä kokoisen valaisimen tarvitsee."

Tavoitteen täyttäminen ja sen parhaan lampun löytäminen saattaa tuntua vaikealta, koska erilaisia ja eri merkkisiä LED-valaisimia on tarjolla niin paljon. Oman haasteensa valintaan tuovat eri valmistajien toinen toistaan upeammat myyntipakkaukset ja lupaukset esimerkiksi käsittämättömistä toiminta-ajoista. Ne kaikki ovat omiaan johtamaan ostajaa harhaan. Ja mikä vaikeinta, tosiseikka on, ettei ole yhtä parasta valaisinta joka tilanteeseen - on vain parhaita valaisimia erilaisiin tilanteisiin. Olemme kirjoitelleet tähän muutamia vinkkejä valinnan helpottamiseksi.

Ensimmäisenä tulee miettiä, minkä kokoisen valaisimen tarvitsee. Onko valaisimen käyttö satunnaista vai tuleeko lamppu päivittäiseen-, esimerkiksi työkäyttöön. Käytön säännöllisyys antaa myös hyvää osviittaa siihen, onko järkevämpää valita paristokäyttöinen vai satsata ladattavaan valaisimeen. Kun puhutaan LED-tekniikasta, voidaan yleistää valotehon ja lampun fyysisen koon kulkevan käsi kädessä. Olemme valinneet kauppaamme valaisimia laidasta laitaan - todella pienistä LED-valaisimesta todella järeisiin malleihin. Kuten sanottu, käyttötarve ratkaisee lampun koon ja siten osaltaan myös valotehon.

Lampun pääasiallinen käyttötarkoitus kannattaa pitää mielessä myös, kun sopivaa valaisinta valitsee. Ei ole järkevää valita esim. 800 metrin kantamalla (=hyvin kapealla valokeilalla) varustettua valaisinta sähköasennushommiin, jossa valaistavat kohteet ovat yleensä käden ulottuvilla. Jos taas lamppua on tarkoitus käyttää jatkuvasti likaisissa olosuhteissa ja se saattaa olla alttiina putoamisille, kannattaa valita mahdollisimman yksinkertainen, ja mahdollisimman korkealla IP-luokituksella (ks. IP-luokitus) varustettu valaisin. Mitä enemmän liikkuvia osia (valokeilan säätöä jne), sitä enemmän särkyviä/vuotavia osia.


Vaivatonta ostamista

Voit maksaa Klarnalla, verkkopankkitunnuksilla, yleisimmillä luottokorteilla tai postiennakolla. Yrityksille toimitamme myös Klarnan laskulla. Toimituskulut ovat kirjeellä 2,95 € ja paketeilla alk. 5,49 €. Toimitamme paketteja myös suoraan kotiin ja työpaikalle!

1 - 2 päivän pikatoimitus

Vakituinen henkilökuntamme käsittelee tilauksia koko ajan. Ark. klo 13 mennessä jätetyt tilaukset lähtevät Turun varastoltamme yleensä jo samana päivänä ja vastaanotat tuotteesi 1-2 vrk kuluttua.

100% tyytyväisyystakuu

Tilaa nyt ja tutustu rauhassa kotona tai työpaikalla, aidossa käyttöympäristössä. Voit palauttaa tai vaihtaa ilmaiseksi ilman selittelyjä. Rahat takaisin -tyytyväisyystakuu on voimassa 30 päivää ostoksesta. Turvallista ja huoletonta ostamista parhaimmillaan!

Valostore

SUURIN JA HALVIN VALOKAUPPA POHJOISMAISSA

Valaisimet ja niihin littyvät varusteet kehittyvät jatkuvasti - niin myös tuotevalikoimamme. VALOSTORE-verkkokaupasta löydät aina markkinoiden tehokkaimmat lisävalot, otsalamput, työvalot ja taskulamput ja parhaat varusteet. Valostorella on oma valonmittauslaboratorio ja ilmoitamme valaisimien todelliset valotehot ja muut suorituskykyyn liittyvät arvot. Tervetuloa ostoksille VALOSTORE-verkkokauppaan!

VALOSTORE.FI TARJOAA

  • Valaisinalan parhaat tuotemerkit
  • Joustavan tyytyväisyystakuun
  • Ilmaisen 30 vrk palautusoikeuden
  • Turvalliset maksutavat
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Edulliset toimitukset alk. 2,95 €
  • Ilmaisen toimituksen yli 140€ tilauksiin
  • Huom! "Toimitus Valitsemaasi Noutopisteeseen (Matkahuolto)"

VERKKOKAUPAN TAKANA

Handshake Finland Oy
Y: 2304112-0 alv. rek.
Alasintie 9, 90400 Oulu
Tilaukset 9-18: 075 328 5820

Yhteystiedot

VALOSTORE MYYMÄLÄ

Myymälämme sijaitsee Oulussa. Lähes kaikki verkkokaupan tuotteet ovat esillä ja vapaasti kokeiltavissa. Tervetuloa jutuille sekä valaiseville lamppukaupoille!

Katso lisätietoja

LIITY SISÄPIIRIIN JA HYÖDY!

Saat ilmoituksia merkittävistä uutuuksista, tuotteiden käyttövinkkejä, erikoistarjouksia ym. sähköpostiin parin viikon välein enimmäkseen syyskaudella. Listalta voi erota koska vain.

Korkein luottoluokitus

Kauppalehden Menestyjä 2012-2022

Kaikki tarjoamamme Matkahuollon kuljetukset ovat hiilineutraaleja

Yrityksemme täyttää tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet (Vastuu Group)